Olen Tiina Laitinen, 40-vuotias musiikin ammattilainen Jyväskylän kupeesta Uuraisilta. Juureni olen kasvattanut Etelä-Pohjanmaalla, Lapualla. Musiikki koitui kohtalokseni, ja syksyllä 2004 karautin Jyväskylään hankkimaan siitä itselleni ammatin.
Valmistuin musiikkipedagogiksi tammikuussa 2009 pääaineenani klassinen laulu, sivuaineinani piano ja pop/jazz-laulu. Olen kartuttanut ammattitaitoani opetushommissa eri oppilaitoksissa sekä keikkailemalla vaihtelevissa kokoonpanoissa. Syksyllä 2010 rekisteröin oman toiminimen Tiina Tatjana Vocalsin, jonka puitteissa teen juuri sitä mitä haluan ja sitä missä olen omimmillani, työskentelen musiikin alalla. Uutena tuotteena pääsen myös toteuttamaan intialaista päänhierontaa.
Jokapäiväiseen elämääni kuuluu musiikin ja mieheni lisäksi 13-vuotias kääpiösnautseri Veikko, 8-vuotias mäyräkoira Peto sekä 6-vuotias Jämtlanninpystykorva Kössi.

Työkokemusta viime vuosilta
Kuoronjohtaja Keuruun kansalaisopisto, Multian Kajaus ja Petäjän Canto, 15.9.2010-12.4.2015
Laulunopettaja, kuoronjohtaja, äänenkäytön kouluttaja Jyväskylän Kristillinen opisto, 3.9.2013-31.05.2022
Laulunopettajan sijaisuus Lapuan musiikki- ja kansalaisopisto 18.2.2009- 31.5.2010
Solisti/ kosketinsoittaja/ äänenkäytön kouluttaja kokoonpanossa Kruuvaus 2015-
Tuntiopettaja, laulunopetus Jyväskylän kansalaisopisto, Muuramen kulttuurikeskus, syksy 2008- kevät 2012
Kosketinsoittaja- laulaja T.T. Purontaka & Tähtitaivas, kesä ja syksy 2008 (ohjelmatoimisto Pohjoisartistit)
· Sopraano lauluyhtyeessä Valokas, 2008-2009
· Solisti viihdeorkesterissa ”Hanna Syrjä ja Tiina Laitinen & Co.” 2010-2014
Näyttelijä Satu- ja seikkailumaa Viherlaakso/ Jyväskylän seikkailupuisto Peukkula, kesät 2007-200
· Solisti yhtyeessä Tiina Laitinen Quintet & Marilyn’s Mafia 2006–2010